Tampereeni

Jos Tampere olisi eläin, mikä eläin se olisi? Miksi?

Tämä on kummallista, mutta jotenkin tulee ensimmäiseksi mieleen kirahvi!?! Ehkä Näsinneulan ja värikkään väkensä takia.

Joskus muinoin Tampere ja Turku kilpailivat siitä kumpi ompi isompi. Nyt ei enää tartte meinaan kilpailla, kun Tampere on kymmeniä tuhansia asukkaita isompi. Mitä Tampere teki oikein? Miten voisimme turkulaisia neuvoa, jos haluaisimme?

Nooooo, kun kyseessä on vertailu Turkuun, niin tokkopa tarvitsee tehdä mitään edes kauhean oikein, kun Turku joka tapauksessa tekee kaiken väärin.

Mutta vakavasti pohtien ensinnäkin Tampere sijaitsee otollisemmassa paikassa. Päärata etelän ja pohjoisen välillä on ollut Tampereen kasvulle suureksi eduksi.

Sijainnin lisäksi Tampereen kasvua selittää kunnanisien ja -äitien viisas politiikka. 1970-luvulla perinteinen teollisuus karkasi Tampereelta, mutta kunnan päättäjät onnistuivat tekemään Tampereesta modernin tietotekniikka- ja korkeakoulukaupungin. Suuri merkitys oli TV2:n ja Tampereen yliopiston saamisella Tampereelle. Myös Hervannan Teknillinen yliopisto on tuonut elinvoimaa kaupunkiin.

Kaikkein tärkeintä tietysti on, että Tampere on hyvin viehättävä kaupunki ja täällä asuu vallan mahdottoman mukavaa väkeä. Galluppien mukaan ajatus Tampereelle muutosta ei ole kenellekään suomalaiselle vastenmielinen - päinvastoin. Olemme vetovoimaisin kaupunki tutkimusten mukaan!

Turkulainen Paasion Heli on jo pari kertaa eksynyt Tampereelta kotiin lähtiessään eikä ole millään osannut pois Turkuun johtavalle tielle. Nyt syykin on selvinnyt. Tampereen strategiassa lukee "kaupunki, johon on helppo tulla". Mutta ei siinä puhuta mitään pois lähtemisestä. Turkulaisia ajatellen siihen pitäisi varmasti lisätä jokin pykälä myös tätä lähtöä ajatellen.

Pitääkö kaikki vanhat rötisköt purkaa vai Tampereen upea teollisuusmenneisyys säilyttää jälkipolville?

Huonokuntoiset, arvottomat ja vaaralliset tai terveydelle haitalliset "rötisköt" täytyy tietysti purkaa. Rakennushistorian suhteen täytyy kuitenkin muistaa, ettei kerran purettua saada ikinä takaisin. Tamperelaista puutaloympäristöä tuli 1970-luvulla purettua hieman liian vauhdikkaasti ja Verkatehdas olisi kenties saanut jäädä pystyyn.

Nyt on kuitenkin syytä katsoa tulevaa: kosken ympäristön historiallinen "tatsi" täytyy säilyttää, mutta tietysti säilytettäville rakennuksille täytyy olla mietittynä järkevää käyttöä. Kaiken kaikkiaan kosken ympäristö on hieno kokonaisuus, kelpaa todellakin esitellä muualta tuleville. Sitä on kehitettävä entisestään niin, että se on todellinen Tampereen vanha kaupunki.

Missä kaupungissa asuisit jollet saisi asua Tampereella? Miksi ihmeessä?

Tämä on tosi vaikea. Jos se kaupunki ei olisi Suomessa, niin sitten olisi helppoa, tietysti Pariisi: kaunis ja romanttinen. Mutta täältä olisi vaikea löytää korviketta Tampereelle. Tietenkin jos saisin valita Pirkanmaalta, niin sitten tietenkin asuisin jossain muussa kaupungissa/kunnassa täällä, mutta jos mennään maakuntamme ulkopuolelle, niin pistää mietityttämään. No, joskus olen ainakin ajatellut pitäväni Jyväskylästä, siellä on kiva kävelykatualue keskustassa.

Mikä on lempipaikkasi Tampereella?

Riippuu mistä näkökulmasta katsotaan. Yksi ehdoton lempipaikka on ihan oma koti Hervannassa. Muutenkin Hervannassa on monia mieluisia paikkoja, esim. Suolijärven ympäristö.

Vieraita viemme aina Pyynikkiä ja Pispalaa katsomaan, upeita ainutlaatuisia maisemia.