Vanhuusturvalaki
27.5.2008 SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen |
Nyt sosiaalihuoltolaissa velvoitetaan kuntia arvioimaan ikäihmisten palvelutarve määräajassa, mutta lain tasolla ei ole säädöksiä järjestää kyseinen palvelu tai hoito. Viitasen mukaan kunnissa on turvattava ikäihmisille toimivat palvelut. Nykyisten suositusten tasolla liikkuva ohjaus ei ole ollut kylliksi tehokasta eikä turvannut vanhuksille yhdenvertaisia oikeuksia palvelujen saantiin. Uuden lain kautta voitaisiin taata, että hoivapalveluissa on kylliksi henkilökuntaa ja että kotona asumiseen on saatavilla riittävästi tukea ja kotiapua. Uusi laki tulisi laatia hyvin kattavaksi ja se voisi sisältää myös esimerkiksi periaatteet vanhusten oikeudesta asunnon muutostöihin pitempään kotona asumisen mahdollistamiseksi. SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden paneelissa puhunut Viitanen muistutti, että SDP sitoutui jo viime vaalien alla tavoittelemaan 20 000 uutta työpaikkaa hyvinvointipalveluihin lisäämällä sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia. - Nyt ongelma on, että hallitus ei ole varannut kylliksi voimavaroja kunnille. Esimerkiksi tänään eduskunnassa käsittelyssä olevassa lisätalousarviossa lyhennetään valtion velkaa yli 600 miljoonalla, kun samaan aikaan kunnissa nostetaan veroprosentteja, velkaannutaan eikä kyetä satsaamaan lisää voimavaroja vanhusten huoltoon. Tämä on hallitukselta väärä arvovalinta. |