Hyvä avaus Salolaiselta, mikä on vihreiden vastaus

16.2.2008

SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen:
HYVÄ AVAUS SALOLAISELTA, MIKÄ ON VIHREIDEN VASTAUS?


SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen yhtyy ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolaisen vahvaan kritiikkiin koskien keskustan ja kokoomuksen piittaamattomuutta luonnonsuojelua kohtaan.
- Olisi lisäksi mielenkiintoista kuulla Vihreiden vastaus tähän. Mikä on Vihreiden panos hallituksessa silloin, kun jo hallituspuolue kokoomuksen vahva vaikuttaja joutuu olemaan huolissaan hallituksen ympäristölinjasta?
Viitasen mukaan on uskomatonta, että hallituspuolueiden rivistöistä jatkuvasti nostetaan toiveita Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamisesta.
- Tämä osoittaa suurta piittaamattomuutta ympäristöarvoista. EU:n uusiutuvien energialähteiden lisäämistavoitteen saavuttamisessa vesivoiman lisärakentamisella ei ole merkitystä. Mainitut altaat olisi korvattavissa esimerkiksi yhdellä tuulivoimapuistolla.
Viitasen mukaan myös on helppo esittää myös muita kysymyksiä hallituksen ympäristölinjan uskottavuudesta.
- Viimeisimpänä esimerkkinä voidaan pitää päätöstä merentutkimuslaitoksen lakkauttamista ja pilkkomista. Tämä merentutkimusta väistämättä hankaloittava toimi on uskomatonta aikana, jolloin Itämeri on rehevöitynyt ja uusien tulokaslajien vaivaama.
Hallitus ei ole myöskään esittänyt minkäänlaisia haluja tarttua vahvasti joukkoliikenteen kehittämiseen.
- Ei ole ollenkaan vihreää suosia yksityisautoilua ja samaan aikaan jättää tekemättä isot panostukset joukkoliikenteeseen. Missä oli hallituksen vihreys silloin, kun autoveroa uudistettaessa ei millään lailla sitouduttu merkittävään joukkoliikenteen tukemiseen?
Viitasen mukaan tarvitaan nopeasti laaja joukkoliikennestrategia, näkymä siitä, miten saamme Suomen raiteille ja joukkoliikenteen sujuvaksi, nopeaksi ja halvaksi. Lyhyellä tähtäimellä esimerkiksi tulisi sitoutua siihen, että isojen kaupunkiseutujen joukkoliikenteen lippujen hinnat puolitetaan.
- On luotava selkeä kuva siitä, miten Suomi liikkuu kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua sekä tätä koskeva vuosittainen investointi- ja rahoitusohjelma.