Tekijänoikeusasiat säilytettävä Opetusministeriössä
16.10.2007 Kansanedustajat Pia Viitanen, Jutta Urpilainen, Claes Andersson ja Minna Sirnö: |
SDP:n ja vasemmistoliiton kansanedustajat Claes Andersson, Minna Sirnö, Jutta Urpilainen ja Pia Viitanen vaativat tekijänoikeusasioiden säilyttämistä Opetusministeriössä. Jo tämän syksyn aikana hallitus on ilmoittanut tekevänsä ratkaisun siitä, säilyvätkö tekijänoikeudet taiteilijoiden tahdon mukaisesti Opetusministeriön valmistelussa vai siirtyvätkö ne kaupallisten mediakonsernien tahdosta uuteen superministeriöön. Hallitus tehnee päätöksen tekijänoikeusasioiden mahdollisesta siirrosta uuteen työ - ja elinkeinoministeriöön jo lähiviikkoina. SDP:n ja Vasemmistoliiton kansanedustajien mielestä jo pelkkä ajatus mahdollisesta siirrosta on huolestuttava. Kulttuurialan toimijoiden ja taiteilijoiden tarpeet jäisivät tässä järjestelyssä vahvojen teollisuusalojen varjoon. SDP:n ja Vasemmistoliiton mielestä tekijänoikeuksissa on kyse sekä taiteilijoiden perustulosta että henkiseen pääomaan liittyvästä ihmisoikeudesta. Siksi tekijänoikeuksien siirtoa vain talouden ja kaupallisten intressien ohjattavaksi ei voida millään puolustella. SDP:n ja Vasemmistoliiton kansanedustajat antavat täyden tulensa ministeri Stefan Wallinille, joka on ilmoittanut puolustavansa tekijänoikeuksien säilymistä opetusministeriössä. Samalla Andersson, Sirnö, Urpilainen ja Viitanen muistuttavat myös, että ennen vaaleja puolueet lähes yksimielisesti lupasivat säilyttää tekijänoikeusasiat Opetusministeriössä. Nyt hallitus huolestuttavasti on vastoin tätä selvittämässä mahdollista siirtoa. Onko tässäkin asiassa unohdettu vaalien alla annetut lupaukset? Kansanedustajat Pia Viitanen, Jutta Urpilainen, Claes Andersson ja Minna Sirnö jättävät pääministeri Vanhasen hallitukselle asiasta kirjallisen kysymyksen. |