Yhteistyön vaihde olisi jo saatava päälle

22.2.2006

Pia Viitanen
SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja

SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen Salovaaralle:
YHTEISTYÖN VAIHDE OLISI SAATAVA JO PÄÄLLE


SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen ihmettelee keskustan kansanedustaja Pertti Salovaaran vaateita SDP:n ministeri Susanna Huovisen kierrättämiseksi. Viitasen mukaan keskustan tulisi keskittyä oman tilanteensa selkiyttämiseen sen sijaan, että jatkuvasti haetaan syyllisiä omaan "pahaan oloon" hallituskumppaneista.

- Kun keskusta ei omissa ministerikierrätyksissään onnistu, on Salovaara kierrättämässä SDP:n ministereitä. Kaikkien etu kuitenkin olisi, että
Salovaarakin laittaisi jäitä hattuun ja vaihtaisi yhteistyön vaihteen päälle.

Viitanen huomauttaa, että julkisuudessa olleet esitykset liikenneturvan parantamiseksi ovat kaksi vuotta työskennelleen maan parhaista asiantuntijoista koostuvan Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan esityksiä, joista hallitus tulee jatkossa tekemään omat johtopäätöksensä. Esimerkiksi nopeusrajoituskysymystä vasta selvitetään, eikä ministeri ole siihen edes vielä ottanut kantaa.

Kaiken kaikkiaan on tärkeää, että liikenneturvaa voidaan parantaa, liikenteessä kuolee vuosittain noin 400 ihmistä ja jokainen tiellä tapahtunut kuolema on turha, toteaa Pia Viitanen.