Kylmäkosken vankilarahoja ajettava edelleen

29.7.2006

Nuorten ay-aktiivien tilaisuus
Valkeakoski, Hakapirtti

Pia Viitanen
SDP:n 1. varapuheenjohtaja, Kansanedustaja

KYLMÄKOSKEN VANKILARAHOJA AJETTAVA EDELLEEN


SDP:n tamperelainen varapuheenjohtaja kansanedustaja Pia Viitanen sanoo, että lobbaus Kylmäkosken vankilan rahoituksen puolesta jatkuu. Valkeakoskella nuorten ay-aktiivien tilaisuudessa lauantaina puhunut Viitanen korosti, ettei kirvestä tässä asiassa missään nimessä tule heittää kaivoon, vaikka valtiovarainministeriön budjettiesityksessä ko. rahoitusta vankilalle ei ole vielä nimetty.

Viitasen korostaa, että esityksessä on kaikkiaan 30 miljoonaa euroa uutta rahaa, joka tullaan osoittamaan irtisanomisista kärsineille vaikeille erityisalueille. Tämän rahan jaosta ei ole päätöksiä tehty ja on tärkeää toimia sen puolesta, että Pirkanmaalla sijaitsevat alueet tulevat rahoitusta saamaan.

Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken alue kuuluu näiden irtisanomisista kärsineiden erityisalueiden ryhmään.

Kaiken kaikkiaan Viitasen mielestä on erittäin tärkeää, että valtiovarainministeriön esityksessä on luvassa selkeää lisärahoitusta työttömyydestä ja irtisanomisista kärsineille alueille ja ihmisille.