Maatalouden päästöjä vähennettävä
29.7.2005 SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen: |
SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen vaatii selkeitä toimia maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Viitanen kantaa huolta Itämeren ja vesistöjen tilasta ja toteaa, että merkittävin vesien kuormittaja maassamme on maatalous. Suojelutoimista huolimatta hajakuormitusta ei olla saatu vähenemään. Ympäristöministeriön Itämeren ja sisävesien suojelun tuoreessa toimenpideohjelmassa todetaankin, ettei maatalouden ympäristönsuojelussa tulla nykyisin toimin saavuttamaan sille annettuja vesiensuojelutavoitteita. Pia Viitasen mielestä on täysin välttämätöntä, että maatalouden ympäristötukijärjestelmää tehostetaan merkittävästi niin, että sen voidaan tosiasiassa olettaa tuottavan nimensä mukaista tulosta: parempaa ympäristöä. On löydyttävä uskallusta kohdentaa tukia selkeämmin ympäristöpainotteisiksi, sillä Itämeri ei voi enää odottaa, toteaa Viitanen ja perää hallitukselta ripeitä toimia asian korjaamiseksi. Pia Viitanen |