Viitanen vaatii valtiolta vastuullista lähiöpolitiikkaa ja perusparannusaravan säilyttämistä

20.4.2004

Pia Viitanen, Valtion asuntoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja

VIITANEN VAATII VALTIOLTA VASTUULLISTA LÄHIÖPOLITIIKKAA JA PERUSPARANNUSARAVAN SÄILYTTÄMISTÄ

Valtion asuntoasian neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.)on huolissaan lähiöiden kehittämisestä. Valtion asuntopoliittisessa ohjelmassa ei ole erikseen pohdittu lähiöasiaa, ja siksi silloin tällöin on tehty tulkintoja (mm. Helsingin Sanomat 19.4.), että valtion panostukset lähiöiden parantamiseen vähenisivät.

Näitä tulkintoja lisäävät ne seikat, että lähiöiden korjaamiseen usein käytetty perusparannusarava nousee säännöllisin väliajoin ympäristöministeriössä "lopetettavien listalle" ja että erilliset lähiöprojektit loppuvat tänä keväänä.

Viitasen mielestä tulee olla selvää, että lähiöiden kehittämistä jatketaan ja toteaa, ettei tätä asetettu kyseenalaiseksi asuntopoliittista ohjelmaa laadittaessa. Päinvastoin silloin käytävistä keskusteluista saattoi päätellä, että lähiöiden kehittämistä jatketaan edelleen uusia muotoja miettien.

Viitanen pitää tätä erittäin tärkeänä ja vaatii valtiolta vastuullista lähiöpolitiikkaa. Viitasen mukaan aikana, jolloin lähiöiden ikä vaatii lisää peruskorjausresursseja, ei saisi olla epäilystäkään siitä, että valtion varat tähän vähenisivät.

Viitanen vaatii myös perusparannusaravan säilyttämistä ja huomauttaa, että tämä on ollut nimenomaisesti eduskunnan tahto. Perusparannusaravaa esitettiin lakkautettavaksi jo tälle vuodelle, mutta eduskunta päätti talousarviokäsittelyssään säilyttää tukimuodon. Samalla eduskunta edellytti, että perusparannusaravan ehtoja parannetaan.

Viitasen mukaan tämän päätöksen hengen mukaista ei ole, että taas seuraavalle vuodelle esitettäisiin perusparannusaravasta luopumista. Viitanen toivookin, ettei ympäristöministeriössä tätä edes harkittaisi, vaan kunnioitettaisiin eduskunnan linjanvetoa tukimuodon säilyttämisestä. Ministeriön on säilytettävä perusparannusarava ja pikaisesti tuotava esitys sen ehtojen parantamisesta eduskunnan tahdon mukaisesti, vaatii Viitanen.

Viitanen kertoo, että perusparannusaravaa esitetään usein korvattavaksi korkotukilainoituksella. Vaikka korkotukea muotona lisätäänkin, tulee silti perusparannusarava vaihtoehtona säilyttää. Viitanen kertoo, että on toimijoita, jotka mieluummin käyttävät aravaa kuin korkotukea, ja ei voi ymmärtää, miksi tätä mahdollisuutta ei heille suotaisi. Ei järjestelmän tule olla iso totalitäärinen möykky, joka pakottaa kaikki samaan muottiin vain siksi, että siltä tuntuu, toteaa Viitanen.

Pia Viitanen
Kansanedustaja