Käytäntömme mukaan itsenäisesti asuvien alle 20-vuotiaiden opiskelijoiden opintotuen tasoon vaikuttavat keskiasteella vanhempien tulot. Korkea-asteella näin ei ole. Kansanedustaja Pia Viitasen (sd.) mukaan on ongelmallista, että täysikäisyyden saavuttaneen nuoren kohdalla vanhempien tulot vaikuttavat etuuden tasoon varsinkin silloin, kun nuori asuu itsenäisesti.
Lisäksi vanhempien tuloihin perustuvan tuloharkinnan tulorajat ovat alhaiset: niitä ei ole tarkastettu sitten vuoden 1992, mikä käytännössä tarkoittaa tarveharkinnan kiristymistä. Näin ollen suhteellisesti entistä matalampi vanhempien tulotaso leikkaa opintorahan tasoa, toteaa Viitanen.
Viitanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ongelman korjaamisesta. Kysymys perustui aloitteeseen, jonka Hervannan lukiolaiset olivat aiemmin luovuttaneet Viitaselle. Hervantalaisnuoret olivat laatineet aloitteen, johon he olivat keränneet liki 700 nimeä lukiolaisilta. Tarveharkinnan poistamisen lisäksi aloitteessa kiinnitetään huomiota mm. opiskelijoiden asumislisään, jota tulisi saada myös kesäkuukausina.
|