Valtuusto tarvitsee lasten apua ja viisautta kuunnella lapsia

14.11.2002

Tampereen lasten parlamentin suurkokous, Tampereen kaupunginvaltuuston istuntosali

VALTUUSTO TARVITSEE LASTEN APUA JA VIISAUTTA KUUNNELLA LAPSIA

Tamperelainen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Pia Viitanen (sd.) pitää lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä erittäin tärkeänä. Tampereen lasten parlamentin avauspuheenvuorossaan Viitanen totesi, että Tampereella ollaan edistyksellisiä mm. sen suhteen, että
kaupungissamme toimii maan ensimmäinen edustuksellinen ja pysyväksi tarkoitettu lasten parlamentti.

Demokratian toimivuus ja vahvistaminen on eräs keskeisimmistä tulevaisuuden haasteistamme. Jotta päätöksenteko ei tulevaisuudessa jäisi vain harvojen herkuksi, on lapsia ja nuoria rohkaistava toimimaan sekä tehtävä tutuksi demokratian perusideaa yhteisten asioiden hoidosta.

Tärkeää on se, miten lasten ja nuorten näkökulmat saadaan mukaan päätöksentekoon. Lapset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita, joten miksi emme kysyisi heiltä, totesi Viitanen ja piti hyvinä esimerkkeinä lasten osallistumista asuinalueiden suunnitteluun. Lasten kannalta hyvä ja turvallinen ympäristö on hyvä ympäristö myös esimerkiksi vanhuksille ja vammaisille.

Viitasen mielestä Tampereen valtuutetut tarvitsevat lasten parlamentin apua tärkeiden näkökulmien ja ideoiden tuomisessa päätöksentekoon. Valtuusto tarvitsee myös kylliksi viisautta kuunnella lasten terveisiä; ja jos tuntuu,
ettemme kuuntele, antakaa tukkapöllyä, kehotti Viitanen.

Viitanen pitää tärkeänä, että lasten valtuuston esitys omasta itsenäisestä 10 000 euron määrärahasta toteutetaan. Usein onnistuneen toiminnan idea on se, että on myös tietty "oma potti", jonka käytöstä saadaan ihan itse päättää.

Viitanen perää, että lasten ja nuorten panosta on hyödynnettävä täysmääräisesti Tampereen kaupungin päätöksenteossa. Eräs tällainen keino on nuorisofoorumin esitys siitä, että foorumi saisi edustajansa kaupungin lautakuntiin. Myös lasten parlamentin aloitteita on valtuustossa seurattava säännöllisesti. On saatava tiedot tehdyistä aloitteista ja niistä toimista, joihin on ryhdytty, totesi Viitanen.