Pia Viitasen aloitteet Tampereen vuoden 2003 budjettiin

28.10.2002
Tampereen kaupunginvaltuusto/sos.dem. valtuustoryhmä

valtuutettu Pia Viitanen
Aloitteet Tampereen vuoden 2003 budjettiin

1. RAHOITUS OMA POLKU -PROJEKTIIN

Oma polku on kehitysvammaisten nuorten vanhempien alullepanema nyt jo laajan toimijajoukon valmisteleva projekti, jolla pyritään etsimään polkuja kehitysvammaisen nuoren itsenäistymiseen ja työelämään. Ideana on muodostaa tuettu asumisyksikkö ja jatkaa sitten päivätoiminnan rakentamisella.

Hankkeesta on informoitu laajasti eri valtuustoryhmien edustajia ja suhtautuminen on ollut varsin myönteistä. Myös sotelassa hanke on ollut korkealle arvostettu, vaikkei se budjettiin mahtunutkaan. Hankkeessa on mukana
laaja yhteistyöverkosto.

Ideaa syventääkseni toimitan liitteessä hieman lisätekstiä hankkeesta

Hakemukset rahoituksesta on toimitettu sekä kaupungin sosiaalitoimeen sekä raha-automaattiyhdistykseen. Yhteissumma laskelmissa on:
asumisyksikkö: 326 606 euroa sekä
päivätoimintayksikkö 152 620 euroa.

Esitys: Esitän, että talousarvioon otetaan tarpeellinen määräraha Oma Polku-projektin aloitukseen.

2. ELÄINLÄÄKÄRIN YÖPÄIVYSTYS TURVATTAVA

Tilanne Tampereen eläinlääkintähuollossa on ollut ongelmallinen yöpäivystyksen suhteen. Tampere ei ole täysin täyttänyt lakisääteistä velvoitettaan peruseläinlääkintäpalveluiden antamiseksi eikä myöskään Nokian kanssa solmitun päivystysyhteistyötä koskevan sopimuksen ehtoja.

Ympäristövalvontayksikkö on esittänyt tarvittavia lisävirkoja, tarvittavat virat ja toimet on perustettu ja niihin on saatu henkilöstöryhmältä täyttölupa. Talousarvioehdotuksessa ei ole huomioitu virkojen ja toimien täyttämisestä
aiheutuvaa menojen lisäystä.

Tampereen eläinlääkäriasema sijaitsee Ratinan suunnittelualueella, joten uuden vastaanottotilan hankintaan tulee varautua lähivuosina. Eläinlääkäriasema on alkuvuodesta 2002 tehdystä maalauksesta huolimatta huonokuntoinen eikä varustukseltaan vastaa ajanmukaisen eläinlääkinnän vaatimuksia. Tämä vaikuttaa
osaltaan eläinlääkärien halukkuuteen ottaa pysyviä tai määräaikaisia tehtäviä vastaan.

Talousarvioesityksessä ei ole myöskään huomioitu vastaanottotilojen ja välineiden tarvitsemaa panostusta.

Esitys: Esitän, että talousarvioon otetaan riittävät määrärahat, joilla turvataan yöpäivystyksen edellyttämien virkojen ja toimien täyttö sekä määrärahat vastaanottotilojen ja välttämättömien välineiden hankintaan
eläinlääkintähuoltoon (95 000 euroa).

3.OMAISHOIDON TUKEMINEN

Budjettiesityksessä omaishoidon tukeen on osoitettu saman summa, kuin kuluvana vuonna. Kuitenkin hoidettavia tulee jatkuvasti lisää ja lakisääteisten kahden vapaapäivän järjestäminen osaltaan "syö" näitä rahoja.

Tämä vaikuttaa niin palkkioiden määrän kuin siihen, kenelle omaishoidon tukea ylipäätään myönnetään (hoitoisuuden tasovaatimukset tulevat kiristymään.).

Sotelan ponsissa on huomioitu omaishoidon tuen lisäystarpeet. Tämä tukee kotona hoitamisen painottamista, mikä on kokonaitaloudellisesti kunnalle kaikkein edullisinta.

Esitys: Esitän, että omaishoidon tukeen lisätään 800 000 euroa.

4. LIIKUNTAPAIKKOJEN HOITO

Kaupungin liikuntatoimen budjettirahoituksen "aukkojen" vuoksi ollaan tilanteessa, että luistinkenttien sekä latujen hoito aloitettaisiin vasta ensi vuoden Tammikuussa. Aiemmin jäädytys- ja hoitotoimiin on ryhdytty kelien niin salliessa.

Liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen on mitä tärkeintä mm. terveydellisistä syistä.

Esitys: Esitän, että ensi vuoden talousarvioon otetaan teksti: valtuusto edellyttää, ettei ulkoilumahdollisuuksien tasoa lasketa.

Huom: muodollisesti en ole varma, kuuluisiko tämä lause tämän vuoden lisätalousarvioon pikemminkin.

5.VUONNA 1926 SYNTYNEIDEN VETERAANIEN ETUISUUDET

Jokin aika sitten valtuustossa käsiteltiin valtuutettu Huhtakallion aloitetta siitä ,että kaupunki myöntäisi rintamatunnuksella saatavia etuuksia myös vuonna 1926 syntyneille veteraaneille, jotka rintamatunnusta eivät ole saaneet.

Sotela puolsi aloitetta yksimielisesti. Valtuusto palautti aloitteen, koska kokouksessa tulkittiin sen hetkisen sanamuodon esityksessä tarkoittavan tosiasiallisesti kielteistä suhtautumista asiaan. Kyseessä on pieni rahasumma, joten olisi kunnia hoitaa sotelan ja valtuustonkin mielestä tärkeä asia eteenpäin.

Esitys: Esitän, että budjettiin otetaan 12 614 euroa vuonna 1926 syntyneiden sotavuosina asepalvelukseen kutsuttujen tasavertaiseen kohteluun rintamatunnuksen omaavien kanssa.

6.TYÖVÄENOPISTON RAHOITUS

Työväenopisto määritellään liikelaitokseksi ja sitä koskee nettobudjetointi. Tätä kautta on ongelmaksi muodostunut palkkojen budjetointi. Koska palkkojen nousu ei nosta työväenopiston raamia, aiheuttaa tämä paineet nostaa kurssimaksuja.

Käytössä työväenopistossa on jo nyt kunnallisista opistoista valtakunnan korkeimmat kurssimaksut ja paineet nostaa niitä olisi jopa parikymmentä prosenttia. Prosentin raamisupistus on jo nyt korottanut hintoja 10 prosenttia ja mikäli palkkojen korotuksetkin joudutaan kattamaan opiston sisältä, merkitsee se edelleen 10 prosentin nostoa.

Esitys: Esitän, että työväenopistolle lisätään 37 000 euroa kurssimaksujen nousun hillitsemiseksi.

7. KOULUPUOLEN RAHOITUS

Koulupuolen rahoituksessa on noin miljoonan euron vajaus. Siitä puolet kohdistuu peruskouluun, neljäsosa ammattioppilaitokseen ja neljäsosa ammattikorkeakouluun. Mikäli ko. rahaa ei lisätä, tarkoittaa se mm. luokkakokojen suurentamista peruskoulussa tai lähioetustuntien karsimista ammattikoulussa.

Esitys: Esitän, että koulutoimen budjettiin lisätään 1 miljoona euroa.