Viitanen haastaa SDP:n avoimeen keskusteluun ydinvoimasta
| 19.5.2001 SDP:n energia, ympäristö ja talousseminaari, Voionmaan Opisto, Ylöjärvi Pia Viitanen, kansanedustaja, SDP:n ympäristöpoliittisen työryhmän pj. VIITANEN HAASTAA SDP:N AVOIMEEN KESKUSTELUUN YDINVOIMASTA |
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) haastaa puolueensa käymään ja innostamaan muita avoimeen kansa laiskeskusteluun lisäydinvoiman rakentamisesta. Viitanen puhui 19.5.2001 SDP:n energia- ympäristö- ja talousseminaarissa Viitasen mukaan nyt on aika keskustella, sillä päätöksiä ollaan tekemässä jo syksyllä. SDP:n jäsenistön ja sen kannattajien mielipiteet ydinvoiman lisärakentamisesta ovat tällä hetkellä aika lailla tasan puolesta ja vastaan. Viitasen mielestä nyt olisi otollinen paikka käydä keskustelua ratkaisun haitoista ja eduista. Viitasen mielestä keskustelussa voidaan hyvin olla reilusti eri mieltä - tärkeintä on, että syntyy keskustelua ja sitä kautta ihmisille mielipiteitä asiasta. SDP on avoin ja moniarvoinen puolue ja sen sisällä on ja pitää olla erilaisia näkemyksiä ydinvoimasta. Viitanen itse vastustaa ydinvoimaa ja heittää pallon keskustelun avaukseksi: Uusiutuvat energialähteet ovat tulevaisuuden valttikortti Suomelle. Niiden kasvulukemat ovat maailmanmarkkinoilla valtavat - kasvavat tällä hetkellä 30-40% vuosivauhdilla. Vastaavia lukuja ei ole nähty edes IT- alalla. Energiatuotannon puolella on tulossa tietotekniikan Viitasen mielestä viisas valtio pyrkii vahvaksi osaajaksi tällä alalla. Suomella olisi hyvät lähtökohdat sillä jo nyt meillä on korkeaa osaamista alalla. Jos Nyt annetaan lupa lisäydinvoiman rakentamiseen kuka seuraavan 10 vuoden aikana innostuu uusiutuvien energialähteiden kehittelystä täysimääräisesti, kun odotettavissa on uusi iso kapasiteetti markkinoille. Uusiutuvat energialähteet tarvitsevat alkuun investointeja ja tukea. Valtiolla on valmiit suunnitelmat uusiutuvien tukemiseksi mutta käytännön toteutukseen vaikuttaa heikentäväksi uuden ydinvoimalan suunnittelu. Suomi viisaaksi - uusiutuvasta energiateknologiasta uusi NOKIA !! |