Tobin-vero voimaan vuonna 2005

1.5.1999
Kylmäkosken työväentalo

Pia Viitanen, kansanedustaja:

SUOMI PÄÄNAVAAJAKSI VALUUTTASPEKULAATIOIDEN VEROTUKSELLE - TOBININ VERO VOIMAAN VUONNA 2005 -

Kansanedustaja Pia Viitasen (sd.) mukaan Suomen on EU-puheenjohtajakautenaan nostettava esityslistal-le valuuttaspekulaatioiden aiheuttamien häiriöiden torjunta kansainvälisen yhteistyön kautta. Viitanen esittää maailmanlaajuisesti kattavan Tobinin veron käyttöönottoa vuonna 2005.

Viitasen mukaan elämme tilanteessa, jossa ihmisten ja ympäristön hyvinvointi ja vapaus ovat käytännössä alisteisia pääomien vapaalle temmellykselle. Ne, keillä on varaa, kääräisevät taskuihinsa pikavoittoja lyhytnäköisten valuuttaspekulaatioiden kautta ja pääomat keskittyvät entisestään.

Eräs keino hallita spekulatiivisten pääomaliikkeiden häiriöitä, on lyhytaikaisille valuuttakaupoille asetettava kansainvälinen vero (NS. Tobinin vero). Jo puolen prosentin suuruinen vero toisi ihmiskunnalle tuhansien miljardien tulot vuosittain.

Tämän veron käyttöönottamiseksi on Suomella mahdollisuus toimia päänavaajana tulevan EU-puheenjoh-tajuutensa myötä. Viitasen mukaan tähän on olemassa paitsi hyvä pohja, myös käytännön velvoite: halli-tusohjelmassa edellytetään selvitettävän lyhyiden, spekulatiivisten pääomaliikkeiden aiheuttavien häiriöiden torjuntaa.