TSL 85 vuotta: Räätäli Halmeen jalanjäljillä
Uutispäivä Demari 1.9.2004 TSL 85 VUOTTA: RÄÄTÄLI HALMEEN JALANJÄLJILLÄ |
Tuolloin vuonna 1919 liittoa perustettaessa ajateltiin, että tärkeä edellytys työväestön tasa-arvon saavuttamiseksi oli sivistyksellinen tasa-arvo. Se, että jokaisella ihmisellä olisi tasavertaiset mahdollisuudet oppia, osata ja tietää - olla täysi kansalainen. Nyt 85 vuotta myöhemmin maailma on erilainen, mutta työväen sivistysliikkeen haasteet ovat edelleen perustaltaan samoja kuin silloin kauan sitten. TSL:ää tarvitaan yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäjänä. Kukaan ei saa syrjäytyä tiedollisesti ja taidollisesti tietoyhteiskunnassamme. Myös demokratian vahvistaminen - perusjengin täysi kansalaisuus - on mittava haaste tänä päivänä. TSL:ää tarvitaan paitsi tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisääjänä myös motivoijana, herättäjänä ja yhteisöllisyyden edistäjänä. TSL:llä on merkitystä tänä päivänä paitsi demokratian, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden edistäjänä myös työllisyyden ja kansainvälisen kilpailukyvyn TSL on ollut historiansa aikana merkittävä toimija koulutuksen ja kulttuurin eteenpäin viemisessä. Tänä päivänä liittomme on toiminnaltaan Suomen laajin sivistysjärjestö, jolla on 40 jäsenjärjestöä. TSL:n puheenjohtajana olen tavannut lukemattomia tovereita, jotka ovat olleet mukana liiton toiminnassa, ja jotka kertovat TSL:n pysyvän sydämessään. TSL:n historia onkin pullollaan upeaa työtä ja hienoja ihmisiä - mahtavaa porukkaa! *** TSL haluaa juhlavuotenaan muistuttaa kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta ja siinä tarvittavien valmiuksien tärkeydestä - demokratian perustasta. Haluamme viestittää sitä, että yhteiskunta tarvitsee edelleen räätäli Halmeen kaltaisia vaikuttajia, jotka itseään kehittämällä etsivät välineitä, joilla jäsentää muuttuvaa monimutkaista maailmaa. TSL:llä on merkittävää annettavaa esimerkiksi hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman edistämisessä. Toimintamme perusta ja Maailma ei tule paremmaksi elleivät ihmiset ole kiinnostuneita siitä, osallistu, vaikuta, pohdi, kyseenalaista ja vaadi oikeuksiaan - elleivät ihmiset soita kitaraa ja paranna maailmaa! Ja kun nykypäivän maailman menoa katsoo, ei voi kuin isoin kirjaimin yhtyä Väinö Voionmaan viisauteen: sivistystä toden totta tarvitaan! Vankkumattomana rauhanliikkeen kannattajana liittomme perustaja usein mainitsi: "samaan sivistysmaailmaan kuulumme kaikki". |