Dirty Harryn neuvot

Demari, toukokuu 2004

DIRTY HARRYN NEUVOT

Yhteen aikaan 90-luvun puolivälissä oikeistopiireissä oli muotia huudella Uuden-Seelannin mallin perään. Ideologiaan kuului, että markkinavoimien täytyy olla ultravapaat ja että kaikki yksityistetty on kaunista.

Mutta ei löytynyt autuutta uusliberalismista Uudessa-Seelannissakaan, enkä ole sen koommin kuullut kenenkään enää meillä huudelleen tämän mallin perään.

Yksi kovimmista huutajista tuolloin oli Risto E.J. Penttilä, silloisten nuorsuomalaisten puheenjohtaja. Kun Penttilän puolue katosi yhtä pian kuin hänen ajamansa mallit, on hän viime aikoina päättänyt jatkaa väärässä olemisen taidettaan moittimalla presidentti Tarja Halosta "maailmanparantamisesta".

Mitä väärää on maailmanparantamisessa? Eikö jokaisen ihmisen, vaikuttajan ja poliitikon suoranainen velvollisuus ole parantaa maailmaa? Presidenttimme on ollut huolissaan köyhyydestä ja sodista. Hän on etsinyt pelisääntöjä globalisaatiolle ja halunnut vahvistaa kansanvaltaa maailmalla. Jos kukaan ei näistä huolehdi, ei kohta varmaan olekaan enää, mitä parantaa.

Jos Penttilä näkee suurimmaksi uhaksi maailmassa sen, että Halonen yrittää parantaa sitä, pidän minä puolestani hurjempana sitä, että on myös presidenttejä, jotka eivät yritä tehdä niin.

Huolestuttavinta on, että yksi niistä on mahtavin koko maailmassa, koko "vapaan maailman" johtaja George W. Bush.

Ihan vaan ajatusleikkinä todettakoon, että Nelosella pyörivässä Valkoisen talon arkea kuvaavassa West Wing -sarjassa presidenttinä on aivan toisenlainen mies. Jed Bartlet pohtii joka jaksossa miten hallita suurvaltaa ja samalla tehdä oikein. Joskus nämä ihmiset - vapaamielisiä demokraatteja tietenkin - tekevät virheitä tai joutuvat joustamaan politiikan kovien realiteettien edessä. Heistä tekee kuitenkin erinomaisia se, että he vaivautuvat pohtimaan oikeaa ja väärää.

Sellainen olisi moraalinen Valkoinen talo. Nyt se on lähinnä moralistinen Valkoinen talo.

Bushin ja konservatiivisten republikaanien talossa ei tarvitse pohtia oikeaa ja väärää, koska siellä tiedetään mikä on oikein. Bush tietää, että on oikein kieltää ilmastomuutoksen uhka ja että oikein on edistää suuryritysten voitonkahmintaa. Oikein on pitää amerikkalaiset kahdessa työssä 12 tuntia päivässä riittävän elannon saamiseksi ja oikein on johtaa 281 miljoonaista talousmahtia ja maailman vahvinta armeijaa Dirty Harryltä saatujen neuvojen mukaan.

Vaikka täältä Suomesta käsin on hivenen vaikeaa käydä USAn presidentinvaaleja, haluan todeta, että toivon hartaasti Kerryn voittavan ne. Minulla suomalaisena ja eurooppalaisena on oikeus siihen, sillä maailman mahtavimman maan toiminta ei voi olla yksityisasia. Jos USA jättää YK-velkansa maksamatta, se ei ole vain amerikkalaisten asia. Eikä hallinnon vastuuttomuus kasvihuonepäästöjen suhteen voi sekään olla yhden maanosan yksityisasia.

Bush ei kuitenkaan ole yhtä kuin koko USA. USA:ssa on kymmeniä miljoonia viisaita, tiedostavia ja aktiivisia kansalaisia. Lisäksi yli puolet amerikkalaisista on sellaisia tavallisia, lähinnä omista asioistaan murehtivia ihmisiä, jotka ovat äänestyskopissa valmiita tukemaan noita kymmeniä miljoonia aktiivisia työssään – maailman parantamiseksi!