Muodikasta verohuutoaJälleen kerran Suomen on todettu olevan kansainvälisin mittarein mitattuna ja
muihin maihin vertailtuna kilpailukyvyltään kärkimaita maailmassa. Viimeisin
osoitus tästä oli sveitsiläisen World Economic Forumin kansainvälinen
kilpailukykyvertailu, jossa Suomi sijoittui komeasti ykköseksi.
Tähän ykkösasemaan vaikuttivat mm. Suomen hyvä koulutusjärjestelmä ja korkea
osaaminen sekä ympäristönsuojelun hyvä taso. Kaiken kaikkiaan Suomi on
pärjännyt viime aikoina erilaisissa vertailuissa hyvin juuri
hyvinvointipalvelujensa ja sosiaalisen suojaverkostonsa vuoksi.
Tätäkin taustaa vasten ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä maamme
isokenkäisten muodissa olevaa huutoa niin pääoman kuin suurituloisten
verotuksen laskemiseksi. Kyllähän ollilat ja vainiot tietty huutaa saavat, en
minä sitä sano. Kaipa edunvalvonta ja mielipidevaikuttaminen kuuluu
pääomapiirienkin oikeuksiin. Eri asia sitten onkin, kuinka tosissaan nämä
vaatimukset tulee ottaa.
Sitä en pidä oikein uskottavana, että tätä veronalennusta jaksetaan edelleen
vaatia "kilpailukykyyn" vedoten, sen verran pahasti em. tutkimukset tätä
argumenttia lyövät korville.
Voikin kysyä oikeastaan päin vastoin, onko kansainvälisen kilpailukykymme
erinomainen taso nimenomaan sen seurausta, että meillä täällä päin on ollut
tapana veroja maksella ja näin turvata kilpailukykyinen ja tasa-arvoinen
hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Hyvä päivähoito lapselle, maksuton koulutus,
terveyspalvelumme jne. kun ovat valttia maailmassa, jossa useasti vain rahalla
saa ja vähän köyhempi sakki on jätetty omiin hoteisiinsa.
Parannetaan terveydenhuoltosysteemiä -ei ajeta sitä alas!
Näissä pääomapiirien vaateissa on luonnollisesti sisällä myös puhtaan
edunvalvonnan ohella aimo annos ideologiaa. Verot kun pitäisi väen vängällä
saada alas ja palvelut yksityistettyä. Viimeisimmän esimerkin tästä tarjosi
Teollisuuden- ja työnantajien Johannes Koroma, joka todisteli siihen suuntaan,
että terveydenhuoltojärjestelmämme tulee eittämättä päätymään yksityiseksi,
julkisena kun sen sisältä ei "osaamista" kuulemma löydy.
Vähän kyllä ihmettelen, miten sitten samat osaajat osaisivat systeemin
yksityisenä paremmin hoitaa? Ainakin esimerkit jenkeistä kertovat karua kieltä
siitä, että yksityisenä sairaanhoitojärjestelmä voi olla paitsi tehoton, myös
kallis ja "kaupan päälle" vieläpä yhteiskuntaa pahasti epätasa-arvoistava.
On selvää, että terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmämme tarvitsee uusia
toimintatapoja ja varmasti osin tehostamistakin jne. mutta tämä on aivan eri
asia kuin se, että vedettäisiin koko järjestelmä alas ja yksityistettäisiin.
Päin vastoin julkisen terveydenhuoltojärjestelmän toimintaedellytyksiä olisi
parannettava. Tämä vaatii eittämättä lisää rahaa. Jo nyt hoidon saatavuus ja
laatu ovat osin koetuksella resurssipulan vuoksi. Henkilöstö paiskii uuvuttavaa
työtä usein liian pienellä miehityksellä. Ja tulevaisuudessa voimavarojen tarve
sen kun lisääntyy, kun väestömme ikääntyy.
Tätä kehitystä katsottaessa olisi varsin vaikea ymmärtää, että poliittisesti
ensimmäisiä intohimojamme olisivat veronkevennykset pääomille ja hyvätuloisille
ihmisille. Myös useat mielipidetiedustelut ihmisten parissa osoittavat, että
veroja ollaan kyllä valmiita maksamaan silloin, kun tiedetään sillä turvattavan
palvelujen saanti.
Pirulleko pikkusormi? Voimakkaita arvolatauksia yhteiskuntamme muuttamiseksi näyttää löytyvän
pääomapiirien ohella myös akateemisesta maailmasta. Viime syksynä mm.
Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio ja Tampereen yliopiston
hallintojohtaja Timo Lahti esittivät julkisuudessa lukukausimaksuja
yliopistoihin erilaisten seteli- yms. mallien varjolla.
Siinäpä sitten taas oikein kunnolla murennettaisiin hyvinvointiyhteiskuntamme
keskeistä selkärankaa: koulutuksen maksuttomuutta. On mielestäni erittäin
tärkeää, että koulutusjärjestelmämme perustuu esikoulusta korkea-asteelle asti
ideaan siitä, että kaikilla meistä on mahdollisuus kouluttautua vanhempien
rahapussiin katsomatta.
Käytännössä näissä akateemisissa puheenvuoroissa ajetaan Suomeen rinnakkaista
yliopistojärjestelmää eli perinteistä Englannin mallin mukaista jakoa
yksityisiin ja julkisiin kouluihin. Siellä julkiset koulut takaavat
näennäisesti "tasa-arvoisen" koulutukseen pääsyn. Yksityinen opinahjo on
tietenkin sitten kalliimpi ja tarjoaa parempaa koulutusta niille, joilla on
varaa siitä maksaa.
Tätä kautta "eliittiyliopistot" tulisivat yhteiskunnallisesti hyväksytyiksi. Ja
ainakin itselläni on taipumus uskoa pirun vievän sen koko kädenkin: tätä kautta
avautuisi tilaa vaatimuksille koko koulutussysteemimme maksullistamiseksi.
Onneksi on politiikkaa!!! Näitä viime aikaisia arvolatautuneita vaateita kuunnellessani olen usein
miettinyt, että on todellinen onni, että meillä on olemassa se paljon parjattu
ja joskus jopa halveksittukin demokraattinen parlamentaarinen järjestelmämme:
politiikka!
Viime kädessä eduskunta tekee ratkaisut veroista, palveluista tai vaikkapa
juuri lukukausimaksuista harkiten tilannetta kokonaisvaltaisesti, eri
näkövinkkeleistä. Ei ole niin, kun joskus ennen demokraattista aikaamme, että
ääniä oli eniten sillä, jolla rahakirstu oli mittavin. Köyhillä ei
kansalaisoikeuksia ollut. Silloin puhui rahan valta.
Eikä myöskään onneksi ole niin, että diktaattorin valtaa käyttäisi yksi henkilö,
vaikka kuinka pätevänä tunnettu ja tiedetty olisikin.
Joskus on mukava harrastaa vähän mielikuvituksellisiakin ajatusleikkejä.
Ajatellaanpa, että "valistuneena itsevaltiaana" meillä olisi tirehtööri Ollila.
Kuvitellaanpa, että joskus hänet tähän tehtävään olisi huudettu suivaantuneena
julkisen vallan ja eduskunnan nyhjäilyyn. Ei muuta, kun maamme menestyksen
luoja puikkoihin!
Sittenpä kellään ei olisi nokan koputtamista siihen, että hyvätuloisten ja
pääoman veroa alettaisiin alentaa. Sen sijaan nyt voimme tehdä valintoja.
Vaikka demokratiaamme kuuluukin eri arvomaailmoilla varustettuja useita eri
puolueita, ja vaikka joidenkin näistä mielestä hyvätuloisten verotusta
tulisikin nopeasti alentaa, löytyy näille vaateille myös vastakkaisia
näkemyksiä. Eikä vähiten yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä.
Demarit valitsevat palvelut Erilaisten yhteiskunnallisten arvolatausten viidakossa meidän poliittisten
toimijoiden on sitten määriteltävä omat linjanvetomme. Haasteita on paljon, ja
hyvinvointiyhteiskunnassamme on käytännössä vielä paljon parannettavaa ja
korjattavaa, vaikka se mallina ihan mahdottoman upea ja kilpailukyinen onkin.
Tälle vuodelle SDP:n eduskuntaryhmän ykkösvaatimuksia oli sosiaali- ja
terveystoimen lisärahoitus. Pähkinänkuoressa voisi ajatella, että tulevan
budjetin linjauksissamme näkyisi arvomaailmamme kiteytettynä työllisyyteen,
julkisiin palveluihin ja jokaisen oikeuteen oppia ja osata, ympäristöasioilla
höystettynä!
Jo nyt tiedetään, että lisäpaukkuja mm. terveydenhuoltoon ja aikuiskoulutukseen
tullaan lähiaikoina esittämään asiaa selvittäneiden työryhmien toimesta. Näitä
asioita olemme demariryhmässä eduskunnassa aina pitäneet todella tärkeinä. Jo
nyt mm. pääministeri on puhunut asunnottomien, ylivelkaantuneiden ja
syrjäytymisuhan alla olevien nuorten tilanteen parantamisesta.
Jo edellä mainitut tärkeät tavoitteet kertonevat, että rahaa
hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan edelleen.
Niinpä lienee selvää, että ainakin demariryhmässä valitsemme mieluummin
palvelut, kuin pääomien veroalet - arvomaailmamme mukaisesti!
|