Yökyöpelöintiä

17.12.2001

YÖKYÖPELÖINTIÄ

Tällä hetkellä kello on 23.15 ja istun eduskunnassa työhuoneessani
odottelemassa budjettikeskustelun siirtymistä pääluokkaan 32, kauppa- ja
teollisuusministeriö, johon olen varannut puheenvuoron. Jotenkin tilanne tuntuu
tutulta siinä mielessä, että muistelisin, että olen joskus aiemminkin Joulun
alla täällä yökyöpelöidessäni kirjoitellut kuulumisia Piiri-Kairamoon. Täällä
eduskunnassa silloin tällöin on tällaisia yöistuntoja, jotka ehkä kaipaavat
eräänlaista kevyttä kenttäkestävyyttä.

Tänään käsittelyssä on ollut lähinnä liikenneministeriön pääluokka ja siihen
liittyen olen täällä kysellyt liikenneministeriltä, josko joskus
tulevaisuudessa valtiolta olisi saatavissa tukea erilaisiin maakunnallisiin
"tulevaisuusinfrahankkeisiin". Tällainen voisi olla esimerkiksi Tampereella
mietintämyssyssä oleva hanke raideliikenteen kehittämisestä
kaupunkiliikenteessä. Tähän mennessähän on selvitelty, josko eräänlainen
raitiotie saataisiin kaupunkiamme kiertämään. Suuret investointikustannukset
muun muassa ovat tähän mennessä arveluttaneet.

Itse ajattelen kuitenkin niin, että kyseessä olisi tulevaisuusinvestointi, jota
puoltaisi vahvasti ympäristösyyt - se, että meidän tulee ihan oikeasti kyetä
hoitamaan ilmastopolitiikkaamme niin, että vastaamme kansainvälisiin ja
kansallisiin velvoitteisiimme päästöjen vähentämisessä.

Raideliikenteen kehittäminen maksaa aina aluksi, mutta kaukonäköisesti
ajatellen tämänkaltaiset investoinnit maksavat itsensä takuuvarmasti
yhteiskunnallisesti, ekologisesti ja taloudellisestikin takaisin tulevina
vuosikymmeninä.

Kuitenkin suuret alkukustannukset saattavat tosiasiassa pelottaa päättäjät
hautaamaan hankkeet "mahdottomina". Tämän vuoksi olisi hyvinkin perusteltua,
että valtio antaisi osaltaan signaalia siitä, että hyviä isoja yleishyödyllisiä
hankkeita jelpattaisiin ja tuupattaisiin alkuun. Tämä toki kirpaisisi
valtionkin kukkaroa, mutta olisi jo yhdenvertaisuussyistä tarpeen, jos valtio
toisaalla on valmis osallistumaan esim. Helsingin Vuosaaren satamahankkeesta
aiheutuviin kustannuksiin!

***

Keskustelussa kauppa- ja teollisuusministeriön pääluokasta, haluan edelleen
jatkaa keskustelua vähän samasta aihepiiristä. Nimittäin uusiutuvien
energialähteiden ja niihin liittyvän energiateknologian edistämisestä ja
tukemisesta. Ilmastosopimuksen kannalta nimenomaan liikenne, maankäyttö ja
energiaratkaisut ovat kaikkein keskeisimpiä.

Energiatukea uusiutuville energialähteille lisätään budjetissa, mikä on hyvä
asia. Siitä huolimatta moitetta voi antaa sen suhteen, ettei kasvu ole ihan
yhtä suuri, kun kansallinen ilmastostrategia edellyttäisi. Viisas valtio satsaa
nyt täysillä uusiutuviin energialähteisiin liittyvään osaamiseen ja tekniikkaan
- tässä Suomella on osaamista ja kunnon panostuksella esim. vientimme
voitaisiin moninkertaistaa suhteellisen nopeaan tahtiin.

Ympäristövaliokunnassa olemme kuunnelleet todella paljon asiantuntijoita mm.
energiaan ja ilmastoasioihin liittyen ja erityisen iloinen olin, kun
kuulemisessa myös "markkinavoimat" suitsuttivat uskoaan uusiutuvaan energiaan.
Markkinavoimiksi nimitän sijoitusyhtiötä, joka toimii ympäristöalalla: nyt
sijoitetaan ja kehotetaan sijoittamaan uusiutuvaan energiaan!!!

Sijoitusyhtiön edustaja samoin kuin moni muu asiantuntija esim.
tutkijamaailmasta korosti, että maailmanmarkkinoilla tullaan näkemään tulevina
vuosina ja vuosikymmeninä ennätysmäinen uusiutuvan energiateknologian
läpimurto ja kasvu - puhutaan jopa suuremmasta mullistuksesta kuin
tietotekniikan vallankumous aikanaan. Eipä muuta kun täpöllä eteenpäin
Suomessakin - osaamista meiltä löytyy niin tuulivoimaan kuin vaikkapa bio- ja
kierrätyspolttoaineiden polttotekniikkaan liittyen!

***

Nyt kello on 1.00. Päivä on vaihtunut ja puheenvuoro KTM:n pääluokasta tällä
välillä käytetty. Mönkäreen Sinikka otti juuri äsken salissa kantaa sen suhteen,
että tarvittaessa tulee olla mahdollisuuksia nostaa energiatukea ensi vuoden
aikana budjetissa esitetystäkin tasosta - hyvä näin!

Kohta voisi varmaan jo kömpiä kämpille ja nukkumaan - kerran tosin aamuyöstä
töistä tullessani avaimeni oli viallinen, enkä päässyt kämpilleni sisään.
Aamuneljältä päivystävä lukkoseppä olisi maksanut seitsemän sataa, joten
miltei itku kurkussa palasin takaisin eduskuntatalolle ja vietin loppuyön
tunnit työhuoneeni sohvalla - kaikkea sattuu.

Tuolloin tunsin itseni lähinnä Paavo Väyryseksi, joka muinoin EU:n
viivytystaistoa täällä eduskunnassa käydessään toi täkin huoneeseensa, otti
välillä tirsoja ja välillä piti kuuden tunnin puheita - huh. Onneksi tänään
ennalta varatut puheenvuorot oli rajoitettu seitsemään minuuttiin (joidenkin
kepulaisten puheenvuoroja kuunnellessani voisi ajatella, että siinäkin on kuusi
ja puoli liikaa...).

Hyvää Joulua kaikille ja tsemppiä Uuteen vuoteen!