Ulkoparlamentaarista huutoa

21.12.2001

ULKOPARLAMENTAARISTA HUUTOA!

Säännöllisin väliajoin julkisuudessa kummastellaan ja paheksutaan
"ulkoparlamentaaristen voimien" puuttumista parlamentaariseen päätöksentekoon.
Yleensä nämä kummastelijat löytyvät oikeistopiireistä ja ulkoparlamentaarisilla
voimilla tarkoitetaan tietty sitä hirveää syntiä, että AY-liike pyrkii
vaikuttamaan päätöksentekoon tai on mukana sitä valmistelemassa - ihan muuten
niin, kuin sen etujärjestönä kuuluukin tehdä.

Samat kummastelijat ovat kumman hiljaa kuitenkin silloin, kun
ulkoparlamentaarisesti huutavat muut kuin perinteisesti vasemmistolaiseksi
luokiteltavat voimat. Jos esimerkiksi tunnettu ulkoparlamentaarikko Jorma
Ollila katsoo asiakseen ilmoittaa Suomen eduskunnalle, että hän on suonut
muutaman vuoden siirtymäajan, minkä kuluessa maamme "kohtuutonta" pääoma- ja
tuloverotaakkaa on purettava, ei sitä paheksuta vaan totuutena julistetaan.
Samaan aikaan kavahdetaan, kun vaikkapa SAK kehtaa vaatia pätkätyöläisten
työsuhteisiin turvallisuutta.

On ollut aika järisyttävää näin parlamentaarisesta näkökulmasta seurata Ollilan
sanelua: asetetaan määräaikoja ja vaatimuksia, jotka on täytettävä tai muutoin
pääomat ja niiden haltijat lähtevät isänmaallisesti lätkimään maastamme.

Mikä pahinta, samalla kun sanellaan, ihan oikeasti luullaan, että se on täysin
oikeutettua ja että eduskunnan tulisi sitä noudattaa melkeinpä kuin
korkeimmalta taholta tulevaa sanaa. Onneksi näin ei (kai!) tule käymään, vaan
poliittinen systeemi harkitsee asioita kokonaisvaltaisesti. Tässä harkinnassa
tulee olla yhtä painavat puntit myös vähän pienemmän ihmisen äänellä.

No, onhan tuo Ollilan ja kumppaneiden virsi siitä, että korkea verotuksemme
vaarantaisi kilpailukykymme, ihan tuttua jo monen ajan takaa. Se tässä eniten
ihmetyttää, että jotkut tahot jaksavat ottaa sen edelleen ihan tosissaan. On
nimittäin niin, että monien viime aikaisten kilpailukykyselvitysten mukaan
Suomi on kansainvälisesti kilpailukyvyltään ykkösmaita. Ja tämä nimenomaan
sosiaalisen turvallisuutemme ja hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteen ansiosta!

Kyllä minä uskon, että yritysjohtajakin voi arvostaa sitä, että vaikka meillä
päin veroja maksetaankin, niin saapa sitten lapsi hyvän päivähoitopaikan ja
laadukkaan maksuttoman koulutuksen - ja mikä upeinta, sen saa meillä kaikki,
rahapussiin katsomatta.

Hyvinvointiyhteiskuntamme palveluihin ja sosiaaliturvan rahoitukseen tarvitaan
verorahoja, silläkin uhalla, että ollilat tietty haluavat veronkevennyksiä 305
387 943 markan tulojensa ja 82 691 900 markan varallisuutensa verotukseen.
Teollisuudenkin luulisi pärjäävän 29 prosentin pääomaverotuksellamme, joka on
Euroopan alhaisimpia.

Näitä verorahoja tarvitaan jatkossakin kiperästi. Vaikka
hyvinvointiyhteiskuntamme malli on turvallinen ja mahdollistaa ihmisten välisen
tasa-arvon, on se käytännössä monelta osin kuprulla, eikä kaikki ole yhtä hyvin
käytännössä kuin teoriassa. Laman jälkeisiä ongelmia on yritetty viime vuosina
paikata mahdollisuuksien rajoissa niin valtion kuin kuntienkin tasolla.

Esimerkkeinä tästä vaikkapa demarien vaatimat panostukset sosiaali- ja
terveystoimen tulevien vuosien valtionosuuksiin tai virkojen lisääminen
sosiaali- ja terveyspuolelle kunnallisesti meillä kotona Tampereella. Ja
paikattavaa riittää jatkossakin, ei yhteiskuntamme ole todellakaan valmis.

***

Viime aikoina on puhuttu paljon lapsiperheiden tilanteesta, lasten ja nuorten
hyvinvoinnista - tämä on oikein. Ulkoparlamentaarinen voima veronmaksajien
keskusliittokin on ottanut kantaa lapsiperheiden aseman parantamiseksi ja
tulonsiirtojen lisäämiseksi. Samalla se on moittinut jo vuosia maamme
"kohtuutonta" verotasoa - ihan niin, kun sen etujärjestönä kuuluukin tehdä.
Asioita parlamentissa on pistettävä sitten tärkeysjärjestykseen. Minusta olisi
ihan oikein, että tulevina vuosina satsattaisiin lapsiperheiden palveluihin ja
toimeentuloon. Mutta silloin on kovin vaikeaa samaan aikaan suuressa määrin
tavoitella veronkevennyksiä.